Esittelyssä aluetaiteilija Jussi Hanhirova

Vuoden 2024 aluetaiteilijamme Jussi Hanhirova työskentelee taiteen, tieteen ja teknologian kohtaamispisteessä, ja kehittää menetelmiä, joilla mahdollistaa uusimman teknologian vuorovaikutus nykytanssin kanssa. Inhimillisen tanssin ja laskennallisten algoritmien kohdatessa tekoäly toimii uusien innovaatioiden mahdollistajana, tarjoten uusia työkaluja koreografisen työskentelyn avuksi.


Jussi pyrkii luomaan rajoja ylittävää vuoropuhelua taiteen, luovuuden ja tekoälyn roolista yhteiskunnassamme, sekä vahvistamaan yksilöllistä ja yhteisöllistä kokemusta tanssin kehollisesta ainutlaatuisuudesta. Erityisenä kiinnostuksen kohteena aluetaiteilijallamme ovat tanssin liikeimprovisaatiotekniikat, kollektiivisen ja henkilökohtaisen liikemuistin eri tasot sekä erilaiset tekoälyyn perustuvat tanssilliset ja koreografiset apuvälineet.


Teknologisen vallankumouksen keskellä inhimillinen luovuus ja nykytanssin kehollinen kokemus ovat taiteen ytimessä. Tekoäly ei korvaa taiteilijaa, vaan tarjoaa uuden keinon, jonka kautta tutkia liikettä, tunteita ja kehollista tarinankerrontaa. Ihmistanssijat ja tekoälyavustajat lähtevät yhteiselle tutkimusmatkalle luoden pohjaa uuden aikakauden taiteellisille mahdollisuuksille alati kehittyvässä nykytanssin maailmassa.


Jussin mielestä tärkeintä elämässä on säilyttää utelias ja leikkisä asenne ja nauttia matkasta.


Jussi Hanhirova kiertää touko- ja kesäkuun vaihteen tienoilla Pietarsaaren, Pedersören, Kruunupyyn, Luodon ja Uudenkaarlepyyn kunnissa työpajattamassa ja esiintymässä mitä moninaisimmille yleisöille.

Kaikille avoimet, maksuttomat esitykset:

3.6. klo 17.00 Esitys ja työpaja Pietarsaaren kesätorilla
5.6. klo 18.00 Esitys Jakarten tiloissa Pietarsaaressa
10.6. klo 12.00-18.00 Esitys ja työpajat Kruunupyyn kunnan talon avoimien ovien päivänä
12.6. klo 15.00 Esitys Palokunnan talolla Pietarsaaressa
15.6. klo 12.00 Esitys ja työpaja kesänavaustapahtumassa Kokkolassa

Kalenteri täydentyy vielä!



Vaasassa saamme nauttia Jussin ohjaamasta ammattilaisten työpajasta 17.6. klo 10-14 ja 18.6. klo 10-12. Työpaja on jäsenillemme maksuton, ja siihen voi ilmoittautua meilitse reija.penttinen@pohjanmaantanssi.fi