Hanna Mäkelä: “Älä(!)-jää hyvästi”

Tanssisoolo surun käsittelemisestä kiertää eteläpohjalaisia lukioita lokakuussa


Ylihärmästä kotoisin oleva tanssitaiteilija Hanna Mäkelä työskentelee aluekeskuspalkalla lokakuussa. ” Lokakuussa odottaa paluu lakeuksille kun jalkaudun kohtaamaan eteläpohjalaisten pienten paikkakuntien lukiolaisia Pohjanmaan tanssin aluekeskuksen kuukausipalkan mahdollistamana. Lukiovierailuni koostuvat sooloteoksestani Älä(!)-jää hyvästi, yleisökeskustelusta sekä tehtävälähtöisestä uuden tanssin työpajasta. Kuukauden aikana asetun taiteellisen työn äärelle tutkimaan teoksen vivahteita suhteessa tähän kohderymään sekä suunnittelen rakenteet keskustelulle ja työpajalle”, kuvailee Mäkelä, jonka taiteellinen työskentely tapahtuu Ylihärmän koulukeskuksen liikuntasalissa. Teoksen ääniteknikkona toimii muusikko, musiikin maisteri Tiina Palmén.

Älä(!) -jää hyvästi sai ensi-iltansa toukokuussa 2022. Teoksen lähtökohta oli läheiselle ystävälle tapahtunut murheellinen tapahtumasarja ja taiteilijan oma halu luoda tapahtuneeseen suhde. Taiteellinen prosessi oli tapa yrittää ymmärtää tilannetta ja käsitellä surua erilaisten hahmojen ja mielikuvien kautta. Sooloteoksessa Mäkelä tutkii sitä, miten alunperin henkilökohtaiset teemat muuttuivat liikkeellisiksi teoiksi ja järjestäytyivät esityskokonaisuudeksi. Teos lähestyy teemoja kuten menetystä, mielen haurautta, ystävyyttä ja surua erilaisista näkökulmista.


Voiko särkymisessä olla eheyttä?

Miten muistot ja nykyhetki kerrostuvat liikkeessä?

Mitä on jäänyt jäljelle?


Sooloteoksella halutaan ehdottaa myötätuntoa ja virittää ymmärrystä erilaisia elämäntilanteita kohtaan. “Olen utelias katsomaan, miten lukiolaiset ottavat teoksen vastaan”, kommentoi Mäkelä.

Esityksen jälkeisessä yleisökeskustelussa on mahdollisuus kysyä teoksesta ja jakaa teoksen herättämiä mielikuvia. Mäkelä haluaa herätellä ajatuksia myös tanssin mahdollisuuksista taiteenlajina ja itsetuntemuksen välineenä, sekä erilaisista tavoista lähestyä tanssia tekijänä ja kokijana. Taiteilijatapaamisen tarkoituksena on kertoa teosprosessista ja työskentelytavoista.

“Minusta on tärkeää antaa lukiolaisille kokemus siitä, että tanssiminen on mahdollista myös ilman aikaisempaa harjoittamista. Kokonaisuuden osana ohjaamassani työpajassa tuon tietoisuutta turvallisemman tilan periaatteista. Tutkimme tanssin ulottuvuuksia matalalla kynnyksellä arkiliikkeestä kohti artikuloituneempia tehtävälähtöisiä liikeharjoitteita sekä yksin että yhdessä muun ryhmän kanssa. Yhteisöllisyyden tukeminen ja liikkujien osalllisuus myös tanssintekijöinä ovat työpajan lähtökohtia”, Mäkelä kertoo.


23.-27.10.2023 | Esityskiertue | mm. Kauhavan, Alahärmän ja Evijärven lukiot

Kuva: Taina Koistinen