Koko perheen ilmainen tapahtuma!
Vaasan kaupunginkirjasto, Draamasali, Kirjastonkatu 13 65100 Vaasa 29.4. klo 13.00
Kansainvälistä tanssin päivää vietetään joka vuosi ympäri maailmaa 29.4. Päivä on kunnianosoitus tanssille, joka yhdistää ihmisiä kulttuuritaustasta ja politiikasta riippumatta.
Kansainväliseksi tanssin päiväksi valittiin 29. huhtikuuta, sillä silloin vietetään tanssija, koreografi ja tanssiteoreetikko Jean-Georges Noverren (1727–1810) syntymäpäivää. Noverre vaati jo vuonna 1760 tanssin nostamista itsenäiseksi taidemuodoksi oopperan rinnalle ja esitti monenlaisia tanssia ja tanssijoita koskevia uudistusajatuksia.
Aloitteen Tanssin päivän vietosta teki Kansainvälisen teatteri-instituutin (ITI) tanssikomitea. Tanssin päivän juhliminen on saanut alkunsa Suomesta ja sitä on vietetty jo vuodesta 1981.
Pohjanmaan tanssin aluekeskus yhteistyössä Elokuvakeskus Botnian kanssa juhlistaa vuoden 2023 Tanssin Päivää tanssielokuvien muodossa. Tuomme koko perheelle soveltuvan kattauksen eri tyylilajien tanssielokuvia, sisältäen mm. 60 sekunnin teoksia ja alueellisia elokuvia. Näytöksen ovat kuratoineet tanssitaiteilija ja elokuvantekijä Kati Kallio sekä tanssitaiteilija ja koreografi Mia Malviniemi.
Ohjelmisto:
MENUETTI FI, 2012, 6’55
Ohjaaja Jukka Rajala
Koreografi Mia Wiik
Tanssijat Mia Wiik, Jussi Hanhirova, Carla Fri, Sebastian Selenius
Musiikki Sålunda menuetten / Marianne Maans
Tuotanto Malakta Films / Watt ry
Menuetti saapui Suomeen 1700 luvulla. Aika oli sovinnaista. Miehet ja naiset pysyttelivät erillään eikä tunteita näytetty julkisesti. Tällainen käytös sopi suomalaisille, metsien kansalle. Menuetti tanssissa ainoa kontakti kumppaniin oli nöyrä kämmenten kosketus. Pinnan alla myrskyävät tunteet loimusivat tuossa kosketuksessa.
DANCING MANIA FI, 0000, 1’00
Koreografi ja ohjaaja Roope Ryöppy
Tanssijat Oliver Mclean, Miska Mykkänen, Roope Raittinen, Roope Ryöppy, Henrik Törmänen
Kuvaus Joona Ryöppy, Roope Ryöppy
Musiikki “Mania” – Roope Ryöppy
“Kuka voi vastustaa tanssimaniaa?”
CHILD IN YOU, FI, 2017, 6’44
Musiikkivideo Antti Paalanen feat. Haaven & Tsuumi Dance Theatre – Child In You
Ohjaaja Ulla Nikula
Koreografi Sampo Kerola
Nainen: Salla Korja-Paloniemi /Tanssiteatteri Tsuumi, Mies: Sampo Kerola/Tanssiteatteri Tsuumi, Lapsi: Pihla Nikula
Musiikki, tuottaja Antti Paalanen Music
Sanat ja laulu Heidi Maria Paalanen
(C) & (P) Rockadillo Records / Zen Master Records 2017
I’m the child in you / I live here too /please wake up / let me see the stars
I’m the child in you /please remember me too /you’re all I’ve got /please wake up
SAMASSA VENEESSÄ FI, 2023, 7’00
Ohjaaja Mervi Junkkonen
Koreografia Mia Malviniemi, Rauno Männistö
Esiintyjät Rauno Männistö, tanssija/dansare Nanna Rahikainen
Musiikki Antti Paalanen
Äänisuunnittelu Stefan Backas
Tuotanto Malviniemi Company, Little Red House Films
Elokuva ikääntyneen kehon rajoista ja mielen rajattomuudesta. Raunon tarina vie meidät
venematkalle isän kanssa, jossa tapahtuu yllättäviä vastoinkäymisiä ja isä kiroilee ainakin Suomen
ennätyksen.
TAUKO
HA HA HA, Fi, 2017, 9’00
Ohjaaja Samuli Valkama
Koreografi Jyrki Karttunen
Äänisuunnittelija, musiikki Tuomas Fränti
Tuotanto Sons of Lumiére / Mete Sasioglu
Elokuva tehokkaasta tehtaasta, jossa työntekijät tuottavat massatuotantona synkkää purkkinaurua. Eräänä päivänä todellinen, vapaa ja rajoittamaton nauru pakenee valvontaa maailmaan.
36/42 FI, 0000, 1’00
Kuvaus ja ohjaus Thomas Freundlich
Koreografi Minttu Pietilä
Äänisuunnittelu Tuuli Kyttälä
Mikä pitää minua kiinni.
Paikallaan. Estäen muuttumasta.
Mikä vie eteenpäin.
Ravistelee ja rohkaisee.
Rauhoittaa.
Hengittää vierellä.
KÄY RINNALLAIN (Walks With Me), FI, 2021, 10’47
Ohjaaja ja koreografi Kati Kallio
Musiikki ja äänisuunnittelu Janne Laine
Tuotanto Pystymetsä Oy / Outi Rousu, Myrskyryhmä / Elli Isokoski
80-vuotias Sanna asuu yksin muistojensa ja huonekasvien kanssa. Eräänä päivänä hän näkee ikkunastaan tapahtuman, joka saa hänet muistelemaan ystäviään.