Kulje kanssani! – tanssiteostallenne on nyt jaossa!

Nanna Rahikaisen ja +65-ryhmän tanssiteoksen tallenne “Kulje kanssani!” sai ensi-iltansa perjantaina 11.3.2022 Vaasan kaupunginkirjaston Draama-salissa. Voit lukea tapahtumasta enemmän tämän viikon Vaasa-lehdestä! Teos on nyt jaossa alueen hoivalaitoksille ja ikäkeskuksille. Tarkoituksena on mahdollistaa alueellisen taiteen, ja erityisesti tanssitaiteen, pariin pääsy myös ihmisille jotka eivät itse välttämättä pysty tai jaksa esityksiin lähteä.

Kulje kanssani! on tanssiteos ikäihmisiltä ikäihmisille. Siinä tanssijoina ovat Vaasalaisen +65 luovan nykytanssi ryhmän jäsenet jotka ovat harrastaneet lajia jo useamman vuoden. Teos on osa kulttuurista vanhustyötä jota teoksen koreografi Nanna Rahikainen on tehnyt vuodesta 2011 saakka. 

Kulje kanssani! tanssiteos kertoo tarinaa sinusta ja minusta. Se kertoo elämän kulusta joka koetaan kosketuksen, katseen, yhdessä jakamisen kautta. Teoksessa herkistytään kuuntelemaan elettyä elämää sen tuoksuja, värejä, ääniä, elämän tuntua kaikkinensa. Teos on matka lapsuuden ja nuoruuden maisemiin joiden toivotaan yhä edelleen kulkevan mukana, tuntuvan meissä. Lempeä kosketus, tuttu tuoksu tai äänen kautta koettu maisema voivat yhä uudelleen piirtyä eteemme. Nämä aiheet ja ajatukset ovat luoneet teemoja Kulje kanssani! tanssiteokseen.

Tanssijat: Anna Ekström , Ritva  Innilä, Wivi-Ann Keromaa, Arja Koukku, Helinä Lehtinen , Sirkka Monni, Eeva Palm, Ullariitta Stenholm ja Ulla Valli 

Ohjaus ja Koreografia: Nanna Rahikainen

Kuvaus ja Editointi: Erik Åhman

Tekstit: tanssijat

Musiikki: Suistamon äänimaisema2014/Anne-Mari Kivimäki, Doria-Island Songs VII/Òlafur Arnalds, Birdwoman/Poppy Ackroyd, New York-Mad Rush/Philip Glass

Tuotanto: Nanna Rahikainen ja Pohjanmaan tanssin aluekeskus

Teoksen toteutumista ovat tukeneet: Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahasto, Svenska Kulturfonden, Pohjanmaan liitto, Vaasan kansalaisopisto Alma

Tilausohjeet: 

Voit tilata tallenteen yksinkertaisesti lähettämällä sähköpostilla toimipaikan tiedot ja arvioidun osallistujamäärän.  (Esimerkiksi Orapihlajan hoivakoti, Seinäjoki, 12 henkeä). Otsikoksi voit laittaa “Kulje kanssani!- tallenteen tilaus”. Muistakaa sisällyttää osallistujamäärään myös henkilökunta. Sähköpostin voi lähettää osoitteeseen Pia.murto@pohjanmaantanssi.fi. Vastaamme parin työpäivän kuluessa.