Tanssi- ja sirkusammattilaisten avoin tapaaminen & Tanssi ja sirkus erilaisissa ympäristöissä -keskustelutilaisuus – VAASA 28.11.2015

Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry järjestää tämän vuoden aikana keskustelutapaamisia eri puolilla Suomea. Vaasassa tapaamiset tullaan järjestämään yhteistyössä Pohjanmaan tanssin aluekeskuksen kanssa. Osallistuminen ei edellytä jäsenyyttä kummassakaan järjestössä, joten kaikki tanssi- ja sirkusalan ammattilaiset ovat tervetulleita mukaan. STST tarjoaa myös kahvit!

Paikka ja aika: Lauantaina 28.11.2015. TaiKon, Kasarmi 11, 7-9 Itäinen kasarmintori, Vaasa

(sisäänkäynti Korsholmanpuistikon puoleisesta portista, sekä ensimmäinen ovi vasemmalla).

 Ohjelma:

klo 13-14.30 Tanssi ja sirkus erilaisissa ympäristöissä -keskustelu

Keskustelun aihe painottuu alan työmuotoihin, joissa työskennellään mm. yhteisötanssin, sosiaalisen sirkuksen, yleisötyön, sekä erilaisten muiden soveltavien työmenetelmien parissa. Aihekokonaisuudella STST pyrkii edistämään ko. työmuotojen asemaa ammattikentällä, sekä tekemään sitä arvostetummaksi. Tilaisuudessa esitellään asiaa mm. STST:n näkökulmasta, jonka lisäksi keskustelu aiheesta on vapaamuotoista.

klo 14.30-15.30 Ammattilaisten treffit

Treffit on vapaamuotoinen tanssi- ja sirkuskollegoiden kohtaaminen, jonka aikana voimme keskustella työhön ja ammattiin liittyvistä päivänpolttavista ajatuksista ja kysymyksistä ilman muodollisuuksia. Paikalle voi tulla rennosti vaikkapa vain verkostoitumaan. Treffeille osallistuu myös STST:n hallituksen edustajia, jotka kuulevat mielellään edunvalvontaan liittyvistä toiveista, sekä alueellisesta toiminnasta.

Tilaisuuksiin tulee tehdä ilmoittautuminen tiistaihin 24.11.2015 mennessä osoitteeseen tkeskiliikala@gmail.com. Toivottavaa on, että ilmoittautumisen yhteydessä kerrot myös, osallistutko molempiin tapaamisosuuksiin, vaiko vain toiseen.

Tapaamisiin liittyviin kysymyksiin ja lisätietoihin vastaa Toni Keski-Liikala (STST:n hallitus),

puh 040-575 9269, tai tkeskiliikala@gmail.com.

Lämpimästi tervetuloa!

terveisin Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry:n hallitus, sekä Pohjanmaan tanssin aluekeskus

Bookmark the permalink.

Comments are closed.